Ompele paperia

Jos haluat yhdistää kuvataiteen ja käsityön perustekniikoita ja tehdä mielenkiintoisia sekatekniikkaprojekteja, suosittelemme testaamaan paperin ompelua! Ompelukoneella paperin ompelu on myös hyvää koneen käytön harjoittelua, sillä paperi on usein edullisempaa harjoittelumateriaalia kuin kangas ja sitä on helpompi käsitellä.

Harjoittele ensin

Koneella paperin ompelua kannattaa harjoitella ensin ennen varsinaisen työn tekemistä. Tee koepaperille erilaiset tikkaukset ja säädä tarvittaessa tikin pituutta ja langan kireyttä. Kokeile suoraa, siksak-, jousto- ja koristeellista ommelta koneen vaihtoehtojen, halutun lopputuloksen ja taitojesi mukaan. Paperilla toimivat parhaiten suorat sekä siksak-ompeleet. Paperille kannattaa käyttää melko pitkää suoraa ommelta ja leveämpää siksak-ommelta, sillä tämä helpottaa ompelua ja ehkäisee repeytymiä.

Suunnittele

Paperi tulee ommella oikealta puolelta, sillä se on aina siistein ja paperin taustapuolelle painuvat neulan läpimenoreiät. Yhteen liitettävät paperit kannattaa kiinnittää kevyesti ennen kuin ompelet, jotta ne pysyvät paikoillaan. Koneen kanssa työskenneltäessä tulee varmistaa, ettei ompeleiden kohdalla ole liimaa tai kaksipuoleista teippiä. Ohut sipaisu liimapuikolla ei ole kohtalokas ompelukoneen neulalle, mutta paksut liimakerrokset voivat kuluttaa tai jopa katkaista neulan. Kannattaa myös huomioida, että mikäli joudut purkamaan ommelta, siitä jää aina reiät paperiin.

Neulan valinta

Paperin ompelu tylsistyttää ompelukoneen neulaa kangasta nopeammin. Siksi siihen kannattaa varata omat neulansa. Neulana voi käyttää koneen tavallista neulaa, ja jo hieman kankaalle tylsät neulat käyvät vielä hyvin paperille.

Paksuja papereita kuten akvarellipaperia tai nahkapaperia ommeltaessa on suositeltavaa vaihtaa koneeseen joko nahka- tai farkkuneula, sillä ne lävistävät paksutkin materiaalit helpommin. Ohuempi neula taipuu tai jopa katkeaa herkästi paksuja papereita ommeltaessa.

Päättely

Koska koneella lanka ei kiinnity paperiin, vaan jää irtonaiseksi reikiin, tulee aloitus- ja lopetuskohdat päätellä erikseen. Jos päätät työsi ompelemalla koneella paperin reunan yli, pääteltävät langat on helppo solmia paperin reunaan. Voit myös liimata tai teipata langan päät työn taakse. Jos puolestaan haluat päätellä työn paperin keskellä, pääteltävät langat tulee kiristää työn takapuolelta. Kiristetyt langanpäät on helpointa päätellä teippaamalla ne kiinni työn taakse.

Lehtikollaasi kuupaperista

Tässä esimerkissämme on käytetty Kuupaperia. Kuupaperi on erittäin karkeaa ja voimakasstruktuurista akvarellipaperia. Nimensä mukaisesti kuupaperin pinta muistuttaa kuun kraatereita. Kuupaperi kestää voimakasta kastelua ja toistuvaa maalausta.

Tarvittavat työvälineet:

kuupaperia
akvarelli– tai vesivärit
suihkepullo tai taulusieni
mutlari tai muu leveä sivellin
– pyöreä sivellin tai hammasharja
– taustapaperi, johon osat ommellaan esim. Accademia 120g
sakset
liimapuikko
– ompelukone

Työvaiheet

1) Kastele paperi kauttaaltaan suihkepullolla tai taulusienellä.

2) Laveeraa pohjaväri(t) isolla siveltimellä. Kun kuupaperin pinnan yli maalataan leveällä siveltimellä nopein vedoin, ei väriä pääse kaikkiin sen ”kraatereihin” ja paperiin jää kauniita, valkoisia alueita.

3) Viimeistele maalaus erivärisin pisaraefektein. Saat aikaan pisaroita ja roiskeita ottamalla kosteaan siveltimeen väriä ja kopauttamalla sivellintä sitten sormeasi vasten niin, että roiskeet osuvat paperin pinnalle. Vaihtoehtoisesti voi käyttää apuna hammasharjaa. Jätä paperi kuivumaan.

4) Kun paperi on kuivunut, leikkaa siitä eri kokoisia ja -muotoisia lehtiä.

5) Sommittele lehtien asettelu taustaan. Jo tässä vaiheessa kannattaa miettiä, mistä ompeleet kulkevat? Ommellaanko osa lehdistä kahteen kertaan ja toiset vain kerran? Kun mieleisesi yhdistelmä löytyy, sipaise kevyesti liimaa lehden taakse ja kiinnitä paikalleen.

6) Siirry ompelukoneelle ja ryhdy ompelemaan suunnitelmasi mukaan lehdet kiinni paperiin.

7) Päättele langat yllä mainituilla tavoilla.

VINKKEJÄ, SOVELLUKSIA, IDEOITA

– Vaihtele lankojen väriä vapaasti ja projektin mukaan! Voit joko korostaa tikkausta tai häivyttää lankoja vaihtamalla.
– Voit myös rei’ittää paperia ompelukoneella ja kirjoa samoihin reikiin käsin. Kirjomalla voit lisätä työhösi myös helmiä tai paljetteja!
– Ompelukoneella on hauska lisätä paperitöihin vaikkapa silkkinauhaa, kanttausnauhaa tai paperisuikaleista taiteltavia laskosröyhelöitä.
– Yhdistä ompelukoneella paperin kanssa askarteluhuopaa tai värjättyä maalaushuopaa. Pehmeä huopa tuo loistavaa kolmiulotteisuutta töihin.