Kusudama eli origamikukkanen

Kusudama on neliön mallisista paperiarkeista taiteltu ja koottu origamikukkanen. Koristeellisesta ulkomuodostaan huolimatta se on yksinkertainen taitella ja kokoaminen onnistuu myös aloittelijalta. Kusudama on ”epäpuhdas origami”, millä tarkoitetaan sitä, että pelkkien taitosten sijaan sen kokoamisessa käytetään apuna liimaa.

Yksittäinen kukka on kaunis koriste vaikkapa kattauksessa. Kusudama-kukkia voidaan kuitenkin myös liittää toisiinsa luoden puolipallo joko ovi- tai seinäkoristeeksi tai ripustettava, näyttävä, kokonainen Kusudama-pallo. Yksi kukka koostuu viidestä yhteen liitettävästä terälehdestä. Puolipalloon kukkia tarvitaan kuusi ja kokonaiseen palloon 12 kukkaa.

Tässä ohjeessa käytämme taittelukuvissa gelli-painettua paperia, jotta taitokset näkyisivät paremmin. Pallon kokoamisvaiheessa siirrymme kuitenkin maalaushuopaan. Maalaushuopa on monipuolinen materiaali, joka myös läpäisee kauniisti valoa. Sen ansioista Kusudama-pallosta saadaan luotua sisustusvalaisin, kun se kootaan lopuksi LED-valosarjan ympärille!

Tarvittavat työvälineet:

6 metriä 38cm maalaushuopaa
leikkuri (tai viivoitin ja veitsi / sakset)
liimapuikko
– pyykkipoikia
taittoluu tai jokin vastaava apuväline
– ripustusnarua tai LED-valosarja

Valmistelu

Leikkaa ensin tarvittava määrä maalaushuopa-arkkeja. Yksittäiseen kukkaan tarvitaan viisi arkkia. Puolikkaaseen Kusudama-palloon tarvitset 30 neliön muotoista arkkia ja kokonaiseen 60 arkkia. Mitä isommat arkit, sitä suurempi kukkanen.

Tässä ohjeessa koottava pallo on tehty käyttäen 19 cm x 19 cm kokoisia maalaushuopa-arkkeja. Ne on helpoin leikata 38 cm levyisestä maalaushuovasta niin, että huovasta leikataan ensin 19 cm levyinen suorakaiteen muotoinen pala, joka leikataan keskeltä kahtia.

Terälehden teko – kuusi taitosta + liimaus

1) Taita neliö kolmioksi niin, että näkyviin jää se pinta, jonka haluat näkyvän kukassa.

2) Taita kolmion kärjet ylös, jolloin syntyy pienempi neliö.

3) Taita kolmion kielekkeet alas ulkoreunaa kohti niin, että äsken sisään taitettu sivu on nyt kaksinkerroin ja syntyy ”siipi”. Toista toiselle puolelle.

4) Avaa juuri tehty kolmiotaitos ja litistä se niin, että vaiheessa kaksi syntynyt taitos on nyt neliön ulkoreunan päällä. Toista toiselle puolelle, jolloin edessäsi on kolme leijan muotoista aluetta.

5) Taita reunan yli ulottuvat pikkukolmiot sisäänpäin.

6) Taita reunakolmiot uudestaan keskelle niin, että pikkukolmiot jäävät piiloon ja paperi on taas neliö.

7) Terälehti saa muotonsa, kun neliö taivutetaan sisään päin rullalle ja sen kolmioiden uloimmat kyljet liimataan yhteen. Sipaise liimaa kolmioihin, taivuta ja paina kolmiot vastakkain. Varo litistämästä terälehden ulkoreunaa, sillä sen tulee pysyä pyöreänä.

8) Aseta pyykkipoika puristamaan sivut vastakkain, kunnes liima kuivuu. Taittele ja kokoa samalla tavalla kaikki terälehdet.

Kukan kokoaminen

1) Liitä kaksi terälehteä toisiinsa sipaisemalla liimaa niiden kylkiin. Tue liitosta pyykkipojalla, kunnes liimaus pitää.

2) Liitä kaikki viisi terälehteä toisiinsa samalla tavalla. Lopuksi liitä 1. ja 5. terälehti toisiinsa, jolloin ne muodostavat kukan.

3) Toista, kunnes sinulla on riittävä määrä kukkia.

Kukkien liittäminen

1) Kukat liitetään toisiinsa liimaamalla kolmen kukan terälehtien kärjet yhteen.

Kokoa ensin puolipallo. Valitse yksi kukka, joka on puolipallosi ”keskusta”. Liitä viisi muuta kukkaa sen ympärille niin, että jokaisen keskustan kukan terälehteen kiinnittyy kahden muun kukan terälehdet.

2a) Mikäli kokoat puolipalloa, liimaa lopuksi ulkoreunoille jäävien kukkien terälehdet kärjistä yhteen. Eli ulkoreunassa yhteen liimataan vain kahden kukan terälehdet.

2b) Mikäli kokoat kokonaista palloa, kokoa samalla tapaa toiset kuusi kukkaa yhden keskustan ympärille.

3) Kun sinulla on kaksi puolikasta, on aika liittää puolikkaat yhteen. Käännä toinen puolisko väärin päin pöydälle, ja etsi oikea liitoskohta. Puoliskot liitetään lomittain yhteen niin, että jokaisessa liitoskohdassa kohtaa kolme terälehteä; kaksi alhaalta ja yksi ylhäältä, ja seuraavassa kohdassa yksi alhaalta ja kaksi ylhäältä jne.

Jos kootaan palloa, jonka sisään halutaan valot, tulee ne sovitella kukan keskustaan ennen puoliskojen liittämistä toisiinsa. Me olemme käyttäneet omissa valopalloissamme sisätiloihin tarkoitettuja 20 lampun valosarjoja, jotka ovat kooltaan riittävän pieniä mahtumaan pallon sisään.

Vinkki! Valosarjan johto toimii mainiosti myös pallon ripustusnauhana. Se kannattaa kuitenkin tukea apupahvin avulla terälehtien liimauskohtaan. Leikkaa tukipahviin viilto, jonka läpi johto kulkee ja näin ollen pitää johdon paremmin paikoillaan.

Liiman kuivumista odotellessa voi Kusudama-palloa jo ihastella! Samalla on hyvä tarkistaa LED-valojen sijainti, sillä tässä kohtaa niiden paikkoja on vielä mahdollista muuttaa:

Ohjeet löydät myös videolta

Mikäli tuntuu, että taitoksia on haastava hahmottaa kuvista ja kirjoitetusta ohjeesta, voit halutessasi katsoa ne myös videolta. Alla tallenne Kässämessut netissä -virtuaalimessujen livetyöpajasta, jossa taittelimme Kusudama-kukkia sekä näytimme myös pallon kokoamista. Huomaa, että myös virtuaalimessulla on Mannerin sijaan edustettuna yksityisasiakkaita, pienyrityksiä ja yhdistyksiä palvelevan verkkokauppamme Konsta Shop. Talleenteella itse terälehtien taittelu alkaa videolla kohdassa 3.45, kukkien kokoaminen kohdassa 24.50 sekä kukkien kiinnittäminen toisiinsa kohdassa 36.10.

Vinkkejä, sovelluksia, ideoita

– Kauniita Kusudamoja saat aikaan myös kierrätysmateriaaleista, kuten nuoteista tai vanhoista kirjansivuista leikatuista arkeista.  
– Liimaa Kusudama-kukka kuumaliimalla oksaan tai pitkään puutikkuun ja kokoa aikaa kestävä kimppu yksittäisistä kukista.
– Liimaa yksittäiseen Kusadama-kukkaan pyöreä keskusta, johon voit kirjoittaa onnentoivotuksen tai vaikka pöytänumeron, mikäli kukkia käytetään osana kattausta.
– Ideoi ja sovella – mitä sinä keksit rakentaa Kusudama-kukista? Tässä esimerkiksi jättikranssi, jossa melkonen määrä taiteltuja Kusudama-kukkia on liimattu kuumaliiman avulla isoon styrox-pohjaan ja luotu näyttävä kokonaisuus:

Taittelun iloa!