Sokeriakvarellimaalaus syntyy kuin itsestään

Sokeriakvarellimaalaus on kirjaimellisesti makea tekniikka, joka sopii niin lapsille kuin aikuisillekin. Se on löytöretki värien maailmaan: toinen toistaan kauniimmat sävyt leviävät paperilla, polveilevat, mutkittelevat ja sekoittuvat toisiinsa. Lopputulos on lumoavan kaunis, ja kannustaa kokeilemaan tekniikkaa yhä uudelleen.

Työvaiheet ja -välineet ovat yksinkertaisia, mutta lopputulokset sitäkin näyttävämpiä. Työhön ryhtyminen ei vaadi suuria järjestelyjä – varsinkaan, jos sokeriliemi on keitetty valmiiksi. Tekniikka sopii hyvin niin kouluun kuin kotiinkin, sillä tilaa vaativat vain kuivuvat työt.

Työ yllättää tekijänsä, sillä lopputulosta on ainakin aluksi vaikea ennustaa. Lapsille maalaaminen tietää jän­nitystä, aikuisille mahdollisuutta rentoutua ja heittäytyä sokerin vietäväksi. Sokerimaalarin ei tarvitse osata piirtää eikä maalata – vain into kokeilla riittää. Kun pöytälaatikossa on jo pino spontaaneja töitä, värin leviämisen laajuutta ja suuntaa voi opetella ennustamaan. Tekniikan hallitseminen mahdollistaa myös yksityiskohtaisten ja kurinalaisten töiden teon.

Työvälineet:

vesi-, akvarelli– tai peitevärit
– akvarellipaperia esim. Allegretto tai Fine Face
mutlari tai muu iso litteä sivellin
pyöreitä siveltimiä esim. da Vinci pyöreä jumbosivellin
maalarinteippiä

Lisäksi vettä, taloussokeria ja kattila
+ tiivis astia sokeriliemen säilytystä varten, esim. pakasterasia

Sokeriliemen valmistus

Mittaa kattilaan yksi osa vettä ja kaksi osaa sokeria. Keitä, kunnes sokeri on täysin liuennut veteen. Anna jäähtyä (työn onnistumisen kannalta ei ole merkitystä, onko liemi lämmintä vai kylmää, mutta jäähtyneen liemen käsittely on turvallisempaa).

Työvaiheet

1) Varaa kaikki tarvitsemasi välineet työtasolle. Sokeriakvarellimaalaus on tehtävä ripeästi, koska kyse on märkää märälle -tekniikasta – sokeriliemi ei saa päästä kuivumaan, ennen kuin maalaus on valmis.

2) Kiinnitä akvarellipaperi reunoistaan alustaan leveällä maalarinteipillä. Se estää paperia käpristymästä työskentelyn aikana.

3) Sivele joko osa paperista tai koko paperi sokeriliemellä (jätä pieni käsittelemätön kaistale työn ja teipin väliin, ettei sokeri lohkea teippiä irroitettaessa). Sokerilientä tulee olla tasainen, mutta ohuehko kerros. Väri kertyy kohtiin, joissa sokerilientä on enemmän.

4) Maalaa päälle vesi- tai peiteväreillä hennoin vedoin haluamiasi kuvioita. Voit myös töpötellä, tiputella tai roiskia väriä sokeriliemen pintaan. Väri lähtee liukumaan ja elämään omaa elämäänsä. Juuri siinä piileekin tekniikan koukuttavuus – se herättää tekijän uteliaisuuden.

5) Jätä työ kuivumaan tasaiselle pinnalle. Vältä märän työn siirtelyä, sillä se saattaa pilata kauniit kuviot. Anna maalauksen kuivua rauhassa useamman tunnin ajan. Kun työ on täysin kuiva, irrota maalarinteippi varovasti.

 Vinkkejä, sovelluksia, ideoita:

– Pakkaa osa valmistamastasi sokeriliemestä tiiviiseen rasiaan ja säästä se seuraavaa kertaa varten.
– Jos sokeriliemi on päässyt jähmettymään, lämmitä sitä mikrossa n. 10 sekuntia, sekoita kunnolla ja liemi on taas käyttökelpoista.
– Piirrä paperiin ennen sokeriliemen levittämistä värikynillä, liiduilla tai vedenkestävillä tusseilla. Voit esimerkiksi piirtää kukille maljakon ja varret etukäteen, ja levittää sokerin vain niihin kohtiin, joihin haluat syntyvän kukkia. Vaihtoehtoisesti voit jatkaa maalauksen työstämistä sokeriliemen kuivuttua.
– Kostea huoneilma on sokeriakvarellimaalauksille kohtalokasta ja töiden pinoamista päällekkäin kannattaa välttää. Työt eivät myöskään ole säänkestäviä upeasta kiiltävästä pinnastaan huolimatta.
– Tee sokeriakvarellimaalauksistasi upeita rintaneuloja tai magneetteja päällystämällä ne Pébéo Glazing Resin -lasitusaineella.
– Käyttäessäsi peitevärejä voit tehdä sokeriakvarelleja myös tummille pinnoille. Kokeile esimerkiksi Tiziano taidekartonkia.

Peitevärit toistuvat kauniisti tummalla Tiziano taidekartongilla.

Vain mielikuvitus on rajana. Pidä hauskaa ja anna sokerin viedä mennessään!
Ta