Taiteile koristetyynyt Inktense-mustevärein

Derwent Inktense mustevärikynät ja Blocks-musteväriliidut saattavat näyttää aivan tavallisilta puuväreiltä ja liiduilta. Ne ovat kuitenkin ”mustetta” ja reagoivat veden kanssa. Niitä voi hyödyntää monenlaisissa piirustus-, maalaus- ja leimailutekniikoissa, mutta ne sopivat myös luonnonkuitukankaiden, kuten puuvillan ja silkin maalaamiseen. Jälki kestää kevyen konepesun. Kiinnittäminen on helppoa – tarvitset vain vettä!

Tällä kertaa käytämmekin Inktense musteväriliituja ja -kyniä uniikin tyynyliinan kuvioinnissa.

Työvälineet

Työvaiheet

1) Suojaa työskentelytasosi. Laita tyynyliinan sisään pala kartonkia, jotta kuviosi eivät tartu molemmille puolille tyynyliinaa. Uudet tekstiilit on aina hyvä pestä ja silittää kertaalleen ennen koristelua, jotta värit tarttuvat pintaan. Aloita kastelemalla kangasta alhaalta ylöspäin suihkepullon avulla. Jätä n. 1/3 osa yläreunasta kuivaksi.

2) Aloita taustan värittäminen lappeellaan olevan Inktense Blocks -liidun avulla vetämällä pitkiä vetoja alhaalta ylöspäin. Väri liukenee veteen ja leviää pinnalle pehmeästi. Elävyyttä saat aikaan käyttämällä kahta tai kolmea yhteensopivaa sävyä.

3) Jotta taustasta saadaan vesivärimäinen, lisää vettä leveällä siveltimellä alhaalta ylöspäin suuntautuvin vedoin. Siveltimen vedot saat näkyviin jatkamalla vetoa myös hieman kuivan alueen ulkopuolelle. Jätä tausta kuivumaan tai kuivata kangas hiustenkuivaajalla. Pohjan tulee olla kuiva ennen seuraavaan vaiheeseen siirtymistä, jotta värit eivät sekoitu toisiinsa.

4) Kankaan kuivuttua voit halutessasi jatkaa sen kuviointia lisäämällä pienempiä yksityiskohtia. Voit toimia samoin kuin edellä, eli kostuttaa kankaan ensin ja piirtää sitten kynällä tai liidulla suoraan valmiiksi kostealle kankaalle, jolloin värit leviävät kankaalle pehmeästi sekoittuen toisiinsa. Halutessasi voit antaa kankaan ja värien kuivua välillä hieman, jos haluat tehdä tarkempaa jälkeä utuisten muotojen päälle.

Vaihtoehtoisesti voit myös piirtää kuviot ensin kuivalle kankaalle kynillä tai liiduilla ja kiinnittää kuviot sitten märällä siveltimellä. Tällöin sinun on helpompi hallita lopputulosta, sillä voit ohjailla veden kulkua kankaalla halusi mukaan. Huomaa, miten mustevärit kirkastuvat ja niiden hehku tulee esiin.

5) Halutessasi voit lisätä loppusilauksen roiskeiden muodossa. Kätevimmin tämä käy, kun valmistelet ensin värin raaputtamalla hieman pigmenttiä liidusta muoviselle paletille ja sekoittamalla joukkoon vettä.

Tämän jälkeen väriä on helppo roiskotella siveltimellä kankaalle kopauttamalla sivellintä vaikkapa sormea tai toisen (kuivan) siveltimen vartta vasten niin, että roiskeet osuvat kankaalle.

Halutessasi voit kuvioida kankaan pelkästään väriliukujen ja roiskeiden avulla. Aina ei tarvitse piirtää tai tehdä muita yksityiskohtia!

Inktenseillä voit tehdä paitsi yksityiskohtaisia, myös akvarellimaisen maalauksellisia töitä.

Ainoa muistettava sääntö on se, että vain veteen liuenneet ja sitten kuivuneet värit tarttuvat kankaaseen pysyvästi. Kiinnittymisen jälkeen värit voidaan turvallisesti pestä 30 asteessa.

Derwent Inktense -mustevärikynät ovat tilattavissa 12 , 24 sekä 72 värin metallirasioissa sekä 48 värin puurasioissa.

Derwent Inktense Blocks -musteväriliidut ovat tilattavissa 12, 24, 36 ja 72 värin rasioissa.

Derwent Inktense XL Blocks -musteväriliidut ovat tilattavissa 6 värin rasiassa.

Kokeile myös helposti mukana kulkevia Derwent Inktense Paint -mustevärejä, joista valittavissa 12 väriä sisältävät paletti #01 sekä paletti #02 ja lisäksi kaikki 24 väriä sisältävä paletti #03. Voit käyttää mustevärinappeja niin erikseen kuin yhdessä Inktense-mustevärikynien ja -liitujen kanssa.

Vinkkejä, sovelluksia, ideoita

  • Voit myös soveltaa ohjetta ja käyttää vain mustevärikyniä tai vaihtoehtoisesti vain musteväriliituja. Niiden vaihtelu kuitenkin helpottaa työskentelyä, sillä liiduilla saat isot alueet käsiteltyä nopeasti, kun taas kynillä yksityiskohtien tekeminen on helpompaa.
  • Voit myös käyttää Inktense Blocks -liituja ja XL Blocks -liituja vesivärinappien tavoin – kastele sivellin, poimi liidun kyljestä väriä ja maalaa suoraan kankaalle. Jos käytät kyniä, poimi väriä kynän kärjestä tai kynällä väritetyn apupaperin pinnasta.
  • Voit luoda myös omia värisekoituksiasi: rapsuta tällöin pigmenttiä useammasta liidusta muoviselle paletille, lisää tilkka vettä ja sekoita.
  • Työstettävän kankaan tulee olla vaalean sävyinen ja luonnonkuitua, kuten puuvillaa, silkkiä, pellavaa tai sekoitekangasta, jossa synteettistä kuitua on alle 20%.
  • Kun kangas on täysin kuivunut, kannattaa värjätty kohta käsitellä Fabric Mediumilla, mikä pidentää Inktense-värien pesunkestoa huomattavasti. Suosittelemme käyttöä etenkin usein pestäviin vaatteisiin ja muihin käyttötekstiileihin. Levitä siveltimellä ohut kerros Fabric Mediumia käsiteltävälle pinnalle. Maalausaine on valkoista, mutta kuivuttuaan väritöntä. Kun käsitelty pinta on kauttaaltaan kuivunut, kiinnitä silittämällä (30 sekuntia, 200°C).
  • Fabric Mediumia voidaan käyttää myös liimana, kun kiinnitetään kankaaseen erilaisia yksityiskohtia, kuten pitsinauhoja tai kuvioita toisesta kankaasta. Kokeile tehdä myös serviettitekniikkatöitä (decoupage) kankaalle!
  • Yhdistä kaksi suosikkia – Express Transfer -kuvansiirtoaine ja Inktensellä laveerattu tekstiili ja luo aivan uudenlainen tapa tuunata tekstiilejä. Katso lisää blogipostauksestamme Opi uusia tapoja tuunata tekstiilejä.

Jos kiinnostuit tekstiilien tuunaamisesta Derwent Inktense kynillä ja liiduilla, katso myös esimerkiksi blogipostauksemme Tuunaa tekstiilit itse tehdyllä spray-musteella. Tutustu myös Monipuoliset Inktense-kynät ja -liidut -blogipostaukseemme, jossa perehdymme yleisesti Derwent Inktense-värikynien ja -liitujen käyttöön.

Kaikki Inktense-aiheiset postauksemme löydät täältä.