Olive
Pentart Antiquing Gelien avulla luot kauniin, antiikkisen vaikutelman sisustusesineisiisi! Parhaiten geelit sopivat käytettäväksi huonekaluille, mutta niitä voi käyttää myös muille puupinnoille sekä esimerkiksi kankaalle, listoille, hartsipinnoitteelle ja pohjamaalatulle lasille. Geelejä suositellaan käytettäväksi viimeistelykerroksena maalatuille pinnoille.
Geelimäinen koostumus tekee tuotteesta helposti levittyvän. Voit sekoittaa värejä keskenään tai kerrostaa niitä. Geeliä voi käyttää sekä tummille että vaaleille pinnoille. Vahapitoisuutensa ansiosta geeli hylkii vettä ja suojaa päällystettävää pintaa pölyltä ja kulumiselta.
Vinkki! Voit käyttää geeliä myös sapluunamaalauksessa tai muotoilupastan (esim. Light Modeling Paste) päälle.
Sivele geeliä pehmeällä siveltimellä tai sienellä maalatun pinnan päälle. Pyyhi sitten kostealla liinalla tai sienellä, tai hio jo hieman kuivunutta pintaa vanhan, antiikkimaisen ilmeen luomiseksi. Lisää viimeisenä kerroksena valkoista geeliä, jotta saat luotua pintaan kuluneen näköisen efektin.
Huomaa! Kun päällystät kiiltäviä pintoja, kuten muovia, lasia tai metallia, pohjusta pinta ensin tartuntapohjusteella (esim. Bonding Primer), jotta Antiquing Gel tarttuisi paremmin ja näin kestäisi aikaa.
Koko: 150 ml
Värit: 8 väriä
Black / Patina blue / Patina green / Olive / Umbra / Brown / Ochre / White
Valmistaja |
---|